Tuoreita ruokaelämyksiä kokouksiin ja tapahtumiin

11.10.2012

Lisää tuoreita, elämyksellisiä ruokatuotteita

"Pohjois-Savossa pidetään joka päivä suuri määrä erilaisia kokouksia, seminaareja, tilaisuuksia ja tapahtumia, joissa tarjotaan ruokaa tai vähintäänkin kahvia. Tarjoiluilla ja muilla järjestelyillä on merkittäviä ympäristö- ja yhteiskuntavaikutuksia, joista ostajat ovat yhä enemmän tietoisia. Ruoka ei ole kokouksiin osallistujille pelkkää mahan täytettä, vaan lounas- tai kahvihetkeltä odotetaan elämyksiä."

Syksyllä 2012 käynnistyneen Tuore-hankkeen tavoitteena on, että Pohjois-Savon kokous- ja tapahtumapalveluissa käytetään lähellä tuotettuja palveluja ja tuotteita hyödyntäen paikallisuuden tuomaa elämyksellisyyttä. Tärkein tulos on uusien, omaperäisten palvelukokonaisuuksien syntyminen yritysten palvelutarjontaan, tuotevalikoimaan ja markkinointiin. Pohjois-Savon kokous- ja tapahtumapalvelut saavuttavat edellä kävijän aseman kestävän kehityksen vastuullisena toimijana. Kouluttautuminen ja materiaalit lisäävät valmiuksia suunnitella, tuottaa, markkinoida ja ostaa kestävän kehityksen mukaisia kokous- ja tapahtumapalveluja. Alan kilpailukyky lisääntyy, kun valmiudet vastata kasvavaan kysyntään kasvavat. Kestävän kehityksen mukainen toiminta merkitsee myös kustannustehokkuutta.

Tuore-hanke on tarkoitettu niin kokous- ja tapahtumapalveluja tuottaville yrityksille kuin niiden ostajillekin. Hankkeen verkostoon kuuluu 15 pohjoissavolaista yritystä sekä julkisen sektorin toimijoita. Yrityskumppaneita on tällä hetkellä yhdeksän, joten mukaan mahtuu vielä. Hanke järjestää koulutuksia ja seminaarin, jossa luennoivat korkeatasoiset kansainväliset ja kotimaiset mestarit. Yhteistyöyrityksille on tarjolla lisäksi ohjaus- ja neuvontapäiviä sekä opintomatka.

Savon koulutuskuntayhtymän asiantuntijayksikkö EkoCentria toteuttaa hankkeen ajalla 1.7.2012 - 30.6.2014. Sen ESR-rahoituksesta vastaa Pohjois-Savon ELY-keskus.

Lisätietoja Tuore-hankkeesta ja kumppanuustiedustelut:
Projektipäällikkö Minna Heikka minna.heikka (at) sakky.fi p. 044 785 4844